maanantai 24. elokuuta 2015

Pentuja suunnitteilla Kevät-Kesä 2016

                                                                                     
Tuutikille terveystarkit tehty. Silmät ok. ja sydän Ei sivuääniä. Aarolla sama juttu silmät ok.ei sivuääniä. Odotan upeata vauhdikasta jälkikasvua  yhdistelmästä, jossa yhdistyy  Tuutikin räjähtävä lähtökiihdytys maustettuna Aragonin viitosvaihteella loppusuoralla. Wau!!!



                                        
 KOTISIVUT EIVÄT TOIMI TÄLLÄ HETKELLÄ TÄYDELLISESTI,MUTTA JOTAIN  TULEVASTA YHDISTELMÄSTÄ SIELTÄ KUITENNII SELVIÄÄ.
T.Paletin Leena

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pentusuunnitelmia Paletissa v 2016



Pentusuunnitelmat on saanneet " tuulta alleen". Whippetin juoksulinjaisia olisi suunnitteilla keväällä 2016 ja Ihanaisen Keiju kiinalaisen pentuja mahdollisesti loppuvuodesta 2016.
Kasvatus on minulla vaatimattomampaa kuin monella muulla  ja resurssit tiettty rajoitetummat. Kisauttaminen aina katsotaan sen mukaan miten kotiin jäävät saavat  "kodinhoitajan".
Astutus reissuja en tee ulkomaille, rajoituksena tietty muut koirat ja toisekseen ei olisi kyllä varaakaan. Käytän nartuilleni hyväsukuisia Suomessa  asuvien yhdistelmien uroksia.Narttuja ei minulla ole sijoituksessa,tosin niitä on Palettiin vähän syntynytkin ja   omistajat on ne syystä tai toisesta leikanneet, niin on helpompaa kisakoirana tai sekalaumassa. Näin ollen narttu  ja nartut, joita olen käyttänyt, asuvat aina minun luonani ja ne tunnen ne kohdusta hautaan. Toivon että jatkossakin saisin aikaan todellisia harrastuskoiria, joilla vietti ja se kokokin pysyy mitoissa ja jos ei pysy, niin sitten reilusti yli, ettei tarvitse milleistä kiisteillä.
  Yhdistelmästä  tarkemmin piakkoin kotisivullani.
Narttuna tulee olemaan KVA-r ja Derby IV Tuutikki ja uroksena Indian Hills Aragon. Tuutikin sisarukset ovat tasaisen varmoja ja sisukkaita juoksijoita ja jokainen mittoihin menevä ja KVA(käyttövalio). Aragonin sisarukset ovat menestyneet hienosti ja napsineet titteleitä niin radalta kun maastoista. Aragon on SM ja Derby II   v2015. Se on näyttelytulosta vailla käyttövalio,

Tuutikille terveystarkit tehty. Silmät ok. ja sydän Ei sivuääniä. Aarolla sama juttu silmät ok.ei sivuääniä. Odotan upeata vauhdikasta jälkikasvua  yhdistelmästä, jossa yhdistyy  Tuutikin räjähtävä lähtökiihdytys maustettuna Aragonin viitosvaihteella loppusuoralla. Wau!!!


T. Paletin Leena

Kuvassa: Kiinanharjakoira Kaitlin Frozen Bumblebee (Keiju) om. Kennel Kaitlin&Paletin
ja KVA-R Paletin Tuutikki